Kategoriat
Yleinen

Sähköurakointia Helsingissä – ammattiapua rakentajalle

Suunnitteletko suurempaa remonttia kotiisi tai kenties oletko rakentamassa taloa? Oli ajatus kumpi tahansa, tarvitset luultavimmin myös sähköasennuksia. Sähkötöihin kannattaa valita asiantuntijaksi osaava sähköurakointiyritys. Sähköurakoitsija on hyvä olla mukana heti projektin suunnittelun alussa. Sähkötöitä ei saa tehdä ilman asianmukaista koulutusta ja työkokemusta. Sähköurakointiin Helsingissä onkin hyvä palkata yhteistyökumppani jo heti suunnitteluvaiheessa ja antaa ammattilaisten tehdä työ alusta loppuun. Hyvä sähköurakoitsija ottaa huomioon asiakkaan tarpeet ja esittää omat ehdotukset niihin sopiviksi. 

Sähköurakoitsija heti suunnitteluvaiheessa mukaan

Nykyisin kodin valaistukseen sekä muuhun sähköistykseen panostetaan aiempaa enemmän. Kun vanhemmissa taloissa on vain muutama pistorasia tai valaisimen paikka per huone, niin tänä päivänä sähkön tarve on erilainen, joten sähkösuunnitelma kannattaa tehdä ajatuksella ja tilata sähköurakointi Helsingissä ammattilaiselta. Sähkösuunnitelmaa tehdessä on hyvä miettiä asumismukavuutta, energiataloutta sekä yleensäkin kokonaisuutta. Hyvin suunnitellut ja tehdyt sähkötyöt vaikuttavat asunnon jälleenmyyntiarvoon. 

Mieti omat tarpeet huolella ennen kuin tilaat sähköurakoinnin. Kun omat toiveet on listattuna, alkaa yhteinen suunnittelu sähköurakoitsijan kanssa. Tarvittaessa voi palkata myös valaistussunnittelijan, joka suunnittelee asuntoon järkevät valonlähteiden paikat. Mikäli sinulla on sisustus- tai valaistussuunnittelija projektissa mukana, astuu sähköurakoitsija yleensä tämän jälkeen kuvioihin ja heidän kanssaan käydään läpi talo huone kerrallaan. 

Sähköurakointi tarvitsee yleensä vähintään nämä tiedot ennen suunnitelmaa:

  • rakentajan tarpeet ja toiveet
  • rakennuskuvat
  • kiinteiden kalustusten suunnitelmat (keittiö, wc:t ja kodinhoitohuone)
  • mahdollinen pihasuunnitelma

Sähkötyöt saa tehdä ainoastaan alan ammattilaiset ja toimintaa valvoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tukes. Tukesin sivuilta (www.tukes.fi) on mahdollista tarkistaa sähköurakoitsijan toimintaoikeudet.

Sähköurakointi ja taloautomaatio

Uudisrakennuksissa sähköistyksen suunnittelussa on otettava huomioon myös mahdollinen taloautomaatio. Mikäli toivot kotiisi käyttömukavuutta lisäävää automaatiota, valitse sellainen  sähköurakointi Helsingistä, joka on erikoistunut myös taloautomaatioon. Taloautomaatiolla tarkoitetaan tiettyjen toimintojen tekemistä mahdollisimman automaattiseksi. Näitä toimintoja ovat esimerkiksi valaistus, ilmanvaihto, hälytysjärjestelmä ja lämpötilan säätely. Taloautomaatio tuo kotiisi lisää käyttömukavuutta, turvallisuutta sekä se vähentää energiankulutusta. Mikäli taloautomaatiojärjestelmä sisältää paljon toimintoja, vaatii se käyttäjältä hyvää käyttöohjeisiin ja järjestelmään paneutumista.

Taloautomaation avulla voidaan:

  • seurata sähkön, lämmön ja veden kulutusta
  • ohjata hälytysjärjestelmää
  • seurata turvakameran kuvaa
  • ajastaa valaisinjärjestelmää
  • ohjata ja parantaa kodin viihdejärjestelmää

Taloautomaatio tuo selkeästi pientä arjen luksusta kotiisi. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla hifistelyä, vaan asuinmukavuutta lisää jo osittainkin automatisoitu talo.

Palkkaa osaava sähköurakointia tekevä yritys Helsingissä ja anna heidän hoitaa sähkötyöt ammattitaidolla. 

Kategoriat
Yleinen

Ammattilaisen 5 vinkkiä huoneistoremontin suunnitteluun

Harva etenee elämässään asunnosta ja kodista toiseen ilman, että päätyy edes kerran keskelle pientä pintaremonttia. Yksi klassikko on asuntokaupoilla kohdata vanha ja sympaattinen rintamamiestalo, jota ihastellessa voi jo kuvitella miten siitä remontoi omin avuin juuri teidän näköisen unelmakodin. Myös pitkän asumisen jälkeen on kiva välillä freesata kotia maalaamalla tai tapetoimalla seiniä, ja usein asuntoa myydessä pieni pintaremontti saattaa nostaa asunnon myyntiarvoa tuhansilla euroilla.

Erityisesti kun remonttikohteena on kokonainen huoneisto, on projekti kuitenkin hyvä suunnitella tarkoin. Esimerkiksi lähes kaikki pintaremontit voi tehdä itse, mutta jos remontti-into yltää niin syvälle että myös sähköihin tai putkiin täytyy koskea, tilaa paikalle näitä varten aina ammattilainen.

Kun haluatte päästä helpolla, voi tietenkin myös sen ”helpon” osuuden ulkoistaa. Mikäli suunnittelet huoneistoremonttia Helsingin seudulla, on ammattilaisten tarjonta huomattavasti runsaampaa, kuin syrjäseuduilla tai pienemmissä kaupungeissa.

Kokosimme alle ammattilaisen parhaat vinkit remontin suunnitteluun, niin voit päättää lähdetkö urakkaan itse vai hankitko siihen apua!

Tärkeimmät 5 vinkkiä huoneistoremontin suunnitteluun

  1. Suunnittele huolella. Siis, myös se suunnittelu. Sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pätee myös remontoinnissa. Pienet remontit ja pintapäivitykset on helppo suunnitella itsekin, isommassa tai pintaa syvemmälle menevässä urakassa ammattilainen osaa huomioida asioita, mitä itselle ei välttämättä tulisi mieleen.
  2. Ota selvää hintatasosta. Vertaile, kysele kokemuksia ja pyydä tarjouksia. Selvitä jo etukäteen eri palveluiden ja materiaalien hintataso, jotta osaat arvioida paremmin sekä budjettiasi, että saamiesi tarjousten järkevyyttä.
  3. Kilpailuta! Harvoin kannattaa kysyä yhdeltä ja päätyä siihen, vaan pyydä tarjouksia useilta eri palveluntarjoajilta. Kiinnitä erityistä huomiota tarjousten sisältöön, sillä edullinen saattaa olla halpa vain sen takia, että siitä puuttuu jotain.
  4. Varaudu yllätyksiin. Jätä budjettiin jouston varaa, äläkä vedä sitä heti alkumetreillä aivan tappiin. Yhtään isommassa remontissa tulee aina jotain yllätyksiä.
  5. Luota intuitioon. Valitse urakoitsija jonka kanssa homma pelaa, mutta myös ulkonäölliset ratkaisut joista tulee hyvä fiilis. Jos joku päätös epäilyttää ja tuntuu pelottavalta, voi olla, että kadut sitä myöhemmin.

Hanki isoon remonttiin remontin valvoja

Jos huoneistoremontti leviää niihin mittasuhteisiin että kotona pyörii urakoitsijoita ja byrokratian rattaat rullaavat, niin todennäköisesti tarvitset remontin ajaksi virallisen valvojan. Remontin valvoja on ammattilainen, joka tarkistaa huoneistoremontin työn jäljen aina ennen seuraavaa vaihetta. Erityisen tärkeää tämä on, jos remonttiin kuuluu pintojen purkamista – varsinkin märkätiloissa! Pintojen taakse on helppo piilottaa pienet virheet, jotka voivat myöhemmin kehkeytyä vaikkapa isoksi kosteusvaurioksi. Valvontakuluista vastaa asunnon omistaja, joten houkutus valvonnan laiminlyöntiin saattaa kasvaa jos budjetin maksimi alkaa lähestyä.

Taloyhtiöissä tehtävissä remonteissa remontin valvoja voi kuitenkin olla pakollinen asunto-osakeyhtiölain nojalla. Lain mukaan muutos- ja kunnossapitotyöt tulee tehdä rakennusta vahingoittamatta, ja yhtiöllä on oikeus valvoa, että työt suoritetaan asianmukaisesti. Valvonta suojaa myös osakkeenomistajaa, mikäli jälkikäteen tulisi ongelmia.

Taloyhtiöissä remonteista ilmoitetaan aina isännöitsijälle. Ilmoituksen jälkeen isännöitsijä ja hallitus päättävät, mikäli valvontaa tarvitaan ja jos tarvitaan, niin miten se suoritetaan. Remontin valvoja voi olla isännöitsijän valitsema henkilö, kuten esimerkiksi kylpyhuoneremonteissa tekninen isänöitsijä.

Lopuksi tämä kaikki vaiva kuitenkin palkitaan

Huoneistoremontti on kokonaisuudessaan iso projekti, mutta hyvällä suunnittelulla ja oikealla valvonnalla voit heittää suurimman stressin nurkkaan. Urakan valmistuttua pääset nauttimaan joko täysin uuden ilmeen saaneesta upeasta kodista, tai asunnon myymisestä alkuperäistä korkeammalla summalla! Kukapa ei haluaisi maksaa pikkuisen enemmän kauniista ja modernista kodista.

Kategoriat
Yleinen

Paikallavalu, holvi- ja järjestelmämuotit

Modulaaristen järjestelmämuottien avulla erilaisten rakennusten paikallavalut helpottuvat ja nopeutuvat huomattavasti. Valutyöt ovat nopeita ja mittatarkkoja tehdä laadukkaiden holvimuottien ja järjestelmämuottien avulla.

Järjestelmämuotilla paikallavalu on nopeaa

Laadukkaat vuokrattavat järjestelmämuotit taipuvat moneen eri rakennustarpeeseen. Niiden avulla valutyö tehostuu ja lopputuloksesta tulee mittatarkka. Työkustannukset pienenevät nopean muotin pystytyksen ja toimivan valun avulla, jolloin rakennusprojekti etenee hyvin aikataulussa eikä aiheuta ylimääräisiä kustannuksia.

Holvimuotit mukautuvat moneen valutarpeeseen

Monipuoliset holvimuotit ovat helppo mitoittaa ja asentaa erilaisia tarpeita varten. Ne ovat turvallisia ja nopeita asentaa, ja niihin on mahdollista asentaa erilaisia muottipintoja joilla saadaan luotua halutunlaisia betonipintoja. Laadukkaat holvimuotit, esim. Meva, kestävät uudelleenkäyttöä lukuisia kertoja. Voit katsoa holvi- ja järjestelmämuottien käyttö- ja asennusohjeita esim. täältä.

Järjestelmämuotilla voi monesti korvata perinteisen puutavaramuotin

Perinteinen laudasta ja muusta puutavarasta tehty valumuotti on hidas, eikä sitä voida käyttää uudelleen purkamisen jälkeen. Siitä syntyy paljon jätettä, ja sekä kasaaminen että purkaminen on erittäin työlästä. Järjestelmämuoteilla voidaan korvata perinteinen puutavaramuotti monessa eri käyttötarkoituksessa. Järjestelmämuotilla saatava betonipinta myös tasalaatuinen, niin seinä- kuin pöytärakenteissa.

Järjestelmämuotin vuokraus on ekologinen ja edullinen ratkaisu – lue lisää!

Kategoriat
Yleinen

Pellettitakka myydään valmiina kokonaisuutena

Pellettitakka myydään yleensä suoraan sekä asennuksen, että kaikkien muiden käyttöön vaadittavien osien kanssa. Näin ollen saat ammattimaiselta toimittajalta tilauksen mukana esimerkiksi käyttäjäystävällisen kevytpiipun toiveidesi mukaisessa värissä, jollei sellaista löydy kodistasi jo entuudestaan. Kun siis valitset osaavan toimijan, joka kertoo millaisen takan juuri sinä tarvitset ja asentaa sen oston jälkeen, ei sinun tarvitse enää murehtia kuin ulkonäöltään mieluisimman takan valinnasta. Mutta keneltä ja miksi pellettitakka sitten kannattaisi ostaa? Lue siitä lisää!

Edullisen pelletin avulla takaat parhaan hankinnan  

Pellettitakka myydään yleensä muuten valmiina pakettina, mutta useimmiten joudut kuitenkin hankkimaan pelletit erikseen. Tarpeidesi mukaiset ja yllättävän edulliset pellettisäkit saat useimmiten tilattua samalta takan toimittajalta, kunhan vain muistat lisätä ne samaan tilaukseen. Näin ollen pääset testaamaan ja käyttämään takkaa saman tien, kunhan se on saatu kuljetettua ja asennettua turvallisesti kotiisi paikoilleen. 

Edullinen valinta kodin lämmitykseen

Pelletti on hyvinkin ekologista ja edullista biopolttoainetta, jota käytetään esimerkiksi pellettitakkojen ja -kattiloiden lämmittämiseen. Juuri pelletti onkin se ydin ratkaisu, jonka ansiosta pellettitakan hankinta ylipäätään kannattaa – sen muuttumaton hinta on pysynyt viimeisen vuosikymmenen noin 5 sentissä / kWh. 

Korkea lämpöarvo ja automaattinen syöttö takaavat tasaisen lämpötilan

Näin ollen pelletin polton avulla voidaan luoda vuosittaisiin lämmityskustannuksiin jopa useiden satojen eurojen säästöjä. Pelletti kun on hinnaltaan kolmanneksen sähköä edullisempaa ja peräti puolet halvempaa kuin lämmityksessä perinteisesti käytetty öljy. Pelletin lämpöarvo taas kiirii energialtaan 4,75 kWh / kg, jonka ansiosta sen lämmityskyky on erittäin hyvä. Edullisen pelletin poltolla pystytäänkin takaamaan pitkä ja tasainen palaminen sekä korkea lämpöenergia, joka lämmittää tilan tehokkaasti. Lisäksi automaattisesti toimiva syöttöruuvi takaa sen, ettei pellettiä polteta kuin juuri sen verran, mitä haluttu lämpötila taakseen vaatii.

Valitse takka ammattilaiselta

Pellettitakkoja sekä polttimoissa poltettavaa pellettiä myydään tänä päivänä hyvinkin laajasti ympäri nettiä. Myös joidenkin rautakauppojen ja vastaavien palveluntarjoajien tarjonnasta voi ainakin pellettiä ostaa vapaasti. Edullinen biopolttoaine on kuitenkin pienin murhe oikeaa takkaa valitessa, sillä laadukkuus, kestävyys sekä käyttötarve tulisi hankintaa tehdessä nostaa etusijalle. 

Varmista takuu ja korkea laatu ennen ostoa

Myytäviä pellettitakkoja ei siis kannata ostaa keneltä tahansa, vaan hanki aina omasi asiantuntevalta myyjältä, joka osaa myös huoltaa ja asentaa takat oikeaoppisesti. Tällöin voit myös olla varma, että tarvittaessa takuu pelaa, etkä jää mahdollisesti toimimattoman takan kanssa tyhjän päälle. Samalla pystyt hyödyntämään myyjän osaamista oikean takan valinnassa, sillä esimerkiksi se, kuinka ison tai pienen pellettitakan tarvitset, on suuri merkitys kodin lämmityskustannusten kuriin saamiseksi.

Kategoriat
Yleinen

Luotettava asbestikartoitus

Uuden asbestilain astuttua voimaan vuonna 2016, on sen jälkeen kaikkiin ennen vuotta 1994 rakennettuihin taloihin pakollista teettää asbestikartoitus. Rakenteisiin kohdistuva luvanvarainen kartoitus tulee toteuttaa aina ennen saneerauskohteessa suoritettavien korjaus- tai purkutöiden aloittamista. Mutta millainen on luotettava asbestikartoitus ja miten valita oikea toimija sen toteuttajaksi?

Asbesti oli suosittu rakennusmateriaali

Asbesti oli hyvinkin suosittu rakennusmateriaali varsinkin ennen vuotta 1990, jolloin sitä käytettiin vielä täysin ilman rajoituksia useimmissa rakennuksissa. Suuren käyttöasteen vuoksi pian alkoi kuitenkin ilmetä, että asbesti aiheuttaa terveydelle suurta vaaraa ja näin ollen sen käyttöä alettiin nopeasti rajoittaa ja lopulta kokonaan kieltää.

Koska asbesti oli kuitenkin pitkään erittäin laajasti käytetty rakennusmateriaali, löytyy sitä yhä tänäkin päivänä useimmista ennen vuotta 1994 rakennetuista taloista ja asuinhuoneistoista. Tästä syystä kaikkien, niin pienien kuin myös suurien saneeraus- ja purkutöiden yhteydessä on teetettävä aina tarpeeksi kattava asbestikartoitus, jonka avulla rakenteet päästään tutkimaan niissä mahdollisesti piilevän ja terveydelle vaarallisen asbestin vuoksi.

Asbestikartoitukset ovat luvanvaraisia

Kun uusi asbestilaki astui taannoin voimaan, ja sitä myöden asbestikartoitus tuli pakolliseksi kaikkiin ennen vuotta 1994 rakennettuihin taloihin, on alalle putkahtanut useita uusia toimijoita. Tämä johtuu suoranaisesti siitä, että uusia asiakkaita riittää entistäkin enemmän. Asbestikartoitus ja -purkutyöt ovat kuitenkin luvanvaraisia toimija, joita ei saa kuka tahansa lain asettamien edellytysten mukaisesti toteuttaa. Näin ollen kun etsit sopivaa ammattilaista omalta alueeltasi, muista aina varmistaa, että yrityksellä on asbestin kartoitukseen ja purkutyöhön vaadittavat luvat sekä osaaminen kunnossa.

Taustalla tarkka suunnitelma

Asbestikartoitus toteutetaan aina aluksi laaditun, yksityiskohtaisen suunnitelman mukaan. Tämä suunnitelma perustuu talon ja sen rakenteiden tarkkaan tutkintaan, jossa käydään läpi, missä paikoissa asbestia olisi voitu käyttää. Ottaen huomioon talon rakennus vuoden sekä tuolloin käytössä olleet rakennusmateriaalit.

Jos taas rakenteista löytyy asbestia, pystytään tutkimuksen avulla osoittamaan, millaisesta asbestista sillä kertaa on kyse. Kun se on selvitetty, kirjataan ylös yksityiskohtainen suunnitelma siitä, aiotaanko vaarallinen asbesti poistaa suoraan ja millaisin menetelmin, vai voidaanko se esimerkiksi koteloida turvallisesti.

Asbestipurkutyösuunnitelma

Jos asbesti päätetään purkaa, tekee purkuyritys vielä asbestikaroituksen lopuksi varsinaisen asbestipurkutyösuunnitelman. Työsuunnitelmasta käy tarkkaan ilmi, millaisia menetelmiä purkuun käytetään. Lisäsi suunnitellaan kuka toteuttaa minkäkin työvaiheen sekä millaisin suojavarustein ja purkuvälinein työ toteutetaan. Myös purkutilojen loppusiivous on toteuttava tarkkaan, sillä asbestia ei saa jäädä työn jäljiltä ympäristöön yli 0,01 kuitua/cm³.

Asbestikartoituksen hinta

Asbestikartoituksen teettäminen, ja sitä myöden myös mahdolliset asbestipurkutyöt, tulevat aina luonnollisesti kasvattamaan remonttikustannuksia. Tämä on kuitenkin loppupeleissä pieni hinta siitä, että remontti tulee toteutettua lain mukaan. Samalla se estää asbestin aiheuttamat vaarat, niin ympäristölle kuin myös remontoijien omalle terveydelle. Kuitenkin voit tuurilla löytää omalta alueeltasi osaavan ja suhteellisen edullisen ammattilaisen kartoitukseen ja purkutyöhön, kun jaksat tehdä hieman taustatyötä ja kilpailuttaa saamasi tarjoukset.

Kategoriat
Yleinen

Näin kotisiivous etenee

Kotisiivous pelastaa kiireisen arjen keskellä. Kun kotityöt hoitaa siivouksen ammattilainen, jää sinulle aikaa tehdä muita mukavampia aktiviteetteja. Kotisiivous tehdään yleensä asiakkaan siivousvälineillä ja puhdistusaineilla hygieniasyistä. Perussiivoukseen tarvittavat välineet ovat imuri, siivousliinat, moppi, wc-harja sekä sieniä keittiön ja kylpyhuoneen puhdistukseen. Lisäksi tarvitaan yleispuhdistusainetta. Lisäpalveluissa, kuten saunan pesussa, vaaditaan tiettyjä lisävälineitä, jotta siivous onnistuu. 

Kotisiivouksen järjestys

Kodinhoitaja toteuttaa siivouksen aina puhtaasta likaiseen. Ensin puhdistetaan pinnat eli pyyhitään pölyt ja tahrat kaikilta pinnoilta. Tähän kuuluu myös kaikkien kosketuspintojen, kuten ovenkahvojen ja valokatkaisimien pyyhkiminen. Pintojen puhdistuksen jälkeen siivotaan keittiö. Keittiön siivoukseen kuuluu kaikki pinnat sekä roskien vienti, lisämaksusta voi ostaa esimerkiksi uunin tai jääkaapin puhdistuksen. Seuraavana vuorossa on vessa ja kylpyhuone: suihku, lavuaari ja wc-pönttö pestään sekä kaikki pinnat ja peilit puhdistetaan. Viimeiseksi lattiat imuroidaan ja mopataan nihkeällä mopilla. Myös kodin yleisilme siistitään, muun muassa tyynyt ja muut esineet järjestellään paikoilleen. Perussiivouksen lisäksi kotisiivouksen yhteydessä voidaan toteuttaa erilaisia lisäpalveluita lisämaksusta, suosittuja ovat esimerkiksi lakanoiden vaihto sekä ikkunoiden pesu. 

Kuinka usein kotisiivous olisi hyvä tehdä?

Kodin siivouksessa on erilaisia tapoja yhtä monta kuin on kotitalouksiakin. Toiset siivoavat ja järjestelevät vähän päivittäin, osa käyttää kokonaisen viikonlopun siivoukseen kerran kuukaudessa. Huolellinen siivous kuitenkin parantaa kodin sisäilman laatua, joka vaikuttaa suoraan asukkaiden vireystilaan sekä terveyteen. Tästä syystä kotisiivous kannattaa tehdä säännöllisesti, vaikka kerran viikossa tai kahdessa. Tällä tavoin koti ei myöskään ehdi sotkeentua aivan sikolätiksi, siistissä kodissa mielikin lepää eri tavalla. 

Kotisiivouksen voi ulkoistaa toteutettavaksi esimerkiksi kerran tai kaksi kuukaudessa. Siivouksen ammattilainen suorittaa siivouksen huolellisesti aina imuroinnista vessan pesuun, jolloin sinulle jää vain päivittäiset kotiaskareet, kuten tiskit tai pyykit. Tai sitten voit tilata kotisiivouksen ennen tärkeitä juhlia, jolloin vieraiden on kiva saapua puhtaaseen kotiin. Näin pääset itsekin keskittymään juhlien järjestämiseen, kun siivouksen hoitaa ulkopuolinen taho. Kotisiivous onnistuu myös niin usein kun haluat. Jos haluat vapautua kaikista kotitöistä, sekin onnistuu kotisiivouksen avulla. Kotisiivouksesta voi räätälöidä kokonaisuuden juuri asiakkaan toiveiden mukaan.

Ekologinen ja hygieeninen kotisiivous

Ekologinen kotisiivous tarkoittaa, että siivouksessa pyritään käyttämään mahdollisimman vähän vettä. Tiskejä tai muitakaan siivoustöitä ei kannata tehdä juoksevan veden alla. Lisäksi pesuaineiden olisi hyvä olla mahdollisimman mietoja sekä ympäristölle vaarattomia. Nykyaikaisilla välineillä pääsee ekologisuudessa pitkälle, mikrokuituliinat ja -mopit ovat parhaita kodin siivousta varten. Liinat ja mopit olisi myös hyvä värikoodata, jottei samaa liinaa käytetä vessassa ja keittiössä.

Hygieeninen kotisiivous toteutetaan asukkaiden omilla siivousvälineillä. Jos tämä ei ole mahdollista, käytetään jokaisessa kodissa omia, vastapestyjä välineitä. Näin vältetään esimerkiksi bakteerien ja eläinpölyn leviäminen kodista toiseen. Siivoojat myös huolehtivat käsien pesusta ja hanskojen käytöstä siivouksen aikana. 

Kategoriat
Yleinen

Sähköasennus kannattaa jättää ammattilaiselle

Sähköasennus on syytä jättää sähköalan ammattilaisen hoidettavaksi. Sähköasennus ei ole jokaisen kaduntallaajan hommaa, vaikka sähköasennustarvikkeita myydäänkin monissa yleisissä rautakaupoissa. Syynä tähän on se, että väärin tehdyt sähköasennukset ovat vaarallisia ja voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa hengenvaaran tai sähköpalon. Sähköalan ammattilaiset hoitavat sähköasennuksen turvallisesti, laadukkaasti ja kestävästi ilman pelkoa vaaran paikoista. Sähköasennusta Keravalla tarjoaa moni ammattilainen.

Tavallinen sähkönkäyttäjä voi kuitenkin tehdä pieniä sähköasennuksia omatoimisesti. Niissä tulee kuitenkin olla tarkkana, että asennukset tehdään oikein. Omista taidoistaan kannattaa olla täysin varma ennen kuin aloittaa sähkötyöt. Jos epäröi oma kykyään, ei kannata ruveta sähköhommiin vaan olisi syytä pyytää ammattilainen avuksi. Sähköasennuksessa ei pidä ruveta leikkimään, sillä vastuu tehdyistä asennuksista on aina työn tekijällä. Yleisimpiä sähkönkäyttäjän sähköasennuksia ovat lampun ja sulakkeen vaihto sekä valaisimen asentaminen.

Sähköasennus kattaa monenlaiset työt


Sähköasennus kattaa laajasti erilaisia ja erikokoisia sähkötöitä. Asennuksia voivat olla esimerkiksi valaisimen tai pistorasian asentaminen tai koko kiinteistön sähköistys. Sähköasennusta tarvitaan sekä uudiskohteissa että vanhemmissa rakennuksissa. Uudiskohteissa sähkösuunnittelu ja -asennus tulee aloittaa hyvissä ajoin yhteistyössä muiden urakoitsijoiden kanssa, jotta eri asennukset sopivat yhteen toistensa kanssa. Jotta asennukset on tehty oikein, ei sähkötöiden laadusta kannata tinkiä. Oikeanlainen asennus takaa turvallisen kiinteistön eikä sähköjärjestelmää tarvitse uusia samantien.

Vanhemmissa rakennuksissa sähkösaneeraus tulee tarpeeseen, kun vanha sähköjärjestelmä ei enää palvele nykypäivän tarpeita. Usein vanhemmissa kiinteistöissä on vähemmän pistorasioita, joita nykyään on hyvä olla melkein joka paikassa. Sähköjärjestelmät myös vanhenevat ajan myötä ja vanhoissa järjestelmissä piilee usein turvallisuusriski. Sähkösaneerauksen tarkoituksena päivittää kiinteistön sähköjärjestelmä vastaamaan käyttäjien tarpeita sekä lisätä kiinteistön turvallisuutta.

sähköasennusta keravalla

Sähkösaneeraus lisää asumismukavuutta

Kaikkien kiinteistöjen sähköjärjestelmän keskimääräinen käyttöikä on 20–40 vuotta, jonka jälkeen järjestelmä olisi syytä saneerata. Sähkösaneerauksen jälkeen kiinteistön sähkötekniikka on merkittävästi edellistä turvallisempi ja energiatehokkaampi. Sähkösaneeraus myös parantaa asumismukavuutta ja sitä kautta talon jälleenmyyntiarvoa.

Vanhoissa taloissa on usein niukasti pistorasioita. Nykypäivänä, kun joku laite on koko ajan piuhan päässä, pistorasioiden tarve on kasvanut merkittävästi. Kun pistorasioita ei ole riittävästi, ostetaan jatkojohtoja, mitkä saattavat aiheuttaa ongelmia. Jatkojohdot lojuvat usein keskellä lattiaa ja useat lähekkäiset johdot voivat kuumeta. Jatkojohdot ovatkin suurin sähköpalojen aiheuttaja, joten niistä olisi hyvä päästä eroon. Sähkösaneerauksessa pistorasioiden määrää voidaan lisätä asiakkaan tarpeiden mukaan, jolloin vaarallisia jatkojohtoja ei enää tarvita. Sähköjärjestelmän uusiminen vaikuttaa myös valaistukseen, kun vanhojen hehkulamppujen tilalle voidaan asentaa nykyaikaisia LED-lamppuja, jotka ovat energiatehokkaita.

Milloin sähkösaneeraus tulee tarpeeseen?

Vanhentuneen sähköjärjestelmän tunnuspiirteitä ovat:

  • oudosti välkkyvät valot
  • usein palavat sulakkeet
  • palaneen käryn haju asunnossa
  • tummentuneet jäljet valaisimissa, pistorasioissa ja sähkökeskuksissa
  • pistorasioiden sijainnin kehnous ja vähäinen määrä

Sähkösaneeraus on aiheellinen, kun vanha järjestelmä ei enää vastaa asukkaan tai uusien sähkölaitteiden tarpeisiin. Vanhan kiinteistön sähköjärjestelmää olisi hyvä tarkkailla säännöllisesti, ettei ongelmia ehdi syntyä. Joskus jopa uusissa kiinteistöissä saneeraus saattaa tulla tarpeeseen, sillä sähkötekniikka kehittyy nopeasti.

Kategoriat
Yleinen

Omakotitalon rakentaminen

Omakotitalon rakentaminen on monien suomalaisten suuri haave. Moni kuitenkin miettii, onko kodin rakentaminen liian haasteellista sekä henkisesti että taloudellisesti. Valitsemalla luotettavat ja osaavat kumppanit alusta asti, sujuu omakotitalon rakentaminen kuitenkin turvallisesti ilman yllätyksiä.

Tontin hankkiminen ja huolellinen suunnittelu

Omakotitalon rakentaminen alkaa usein tontin hankkimisella ja tontille sopivan talon suunnittelulla. Omakotitalon rakentaminen vaatii huolellista suunnittelua, johon kannattaa varata reilusti aikaa. Kun talon rakennusprojekti on hyvin suunniteltu, etenevät työtkin mallikkaasti. Suunnitteluvaiheessa olisi hyvä kiinnittää huomiota myös talon rakennuskustannuksiin. Ilman tarkkaa budjettia kustannukset nousevat helposti korkeuksiin. Omakotitalon rakentamisessa tulee vastaan myös satoja, ellei jopa tuhansia pieniä päätöksiä. Näihin on hyvä varautua etukäteen suunnittelemalla suurten linjojen, kuten kodin pinta-alan ja ulkomateriaalien, lisäksi myös pienempiä yksityiskohtia.

Talopaketti vai oman kodin rakentaminen itse?

Tontin hankkimisen jälkeen omakotitalon rakentaminen jatkuu kysymyksellä: rakennanko talon itse, luotettavan kumppanin kanssa vai ostanko valmiin talopaketin? Tämä on yksi olennaisimmista tekijöistä omakotitalon rakennusprojektissa.

Tee se itse -talonrakennus projektissa rakennusmateriaalit tilataan suoraan työmaalle, jossa ne käsitellään, työstetään ja asennetaan sopivan kumppanin avustuksella. Tämä on oiva vaihtoehto, jos haluat itse olla läsnä rakennustyömaalla ja löydät sopivan kumppanin ja osaavan ammattilaisen omakotitalon rakentamiseen. Tällä tavoin pääset myös itse vaikuttamaan eri rakennusvaiheisiin, säästät rakennuskuluissa sekä muutenkin pystyt enemmän vaikuttamaan koko prosessin kaikkiin eri vaiheisiin.

Valmis talopaketti on nopea, mutta persoonaton ratkaisu

Omakotitalon rakentaminen voi olla helppoa, jos valitset valmiin talopaketin. Tällöin talopakettiyritys toimittaa viimeistellyt elementtiosat suoraan työmaalle, jolloin ne eivät vaadi muuta kuin itse asennuksen. Talopaketin etuna on nopea rakennusprosessi sekä se, että rakennusmateriaalit ovat työstetty säältä suojassa tehtaassa. Talopaketti on myös vaivattomampi vaihtoehto niille ihmisille, jotka haluavat tyytyä valmiisiin ratkaisuihin. Vaikutusmahdollisuudet eri materiaaleihin, asumisratkaisuihin sekä rakentamisen eri vaiheisiin, eivät kuitenkaan ole yhtä suuret kuin tee se itse -projektissa. Mutta talopaketti sopiikin erityisesti niille, jotka eivät ole kiinnostuneita olemaan mukana itse rakennusprojektissa. Huonoihin puoliin kun luetaan talon yksilöllisyyden puute, sillä rakennus- ja materiaalivaihtoehdot ovat erittäin rajatut.

Omakotitalon rakentamisen kustannuksiin voi vaikuttaa

Omakotitalon rakentaminen itse on edullisin tapa hankkia asunto. Kustannukset riippuvat toki paljon materiaali- ja kalustevalinnoista sekä oman suunnittelun ja työn määrästä. Usein rakennuskustannukset ovat noin 2000 €/m2, edullisimmillaan omakotitalon voi rakentaa 1200–1300 €/m2, mutta yksilöllisten ja hyvin varusteltujen omakotitalojen hinnat saattavat kivuta jopa yli 3000 €/m2.

Älä säästä väärissä paikoissa

Materiaalien ja kalusteiden laadusta tinkimällä saadaan kuitenkin pienennettyä omakotitalon rakennusprojektin kokonaiskustannuksia. Esimerkiksi keittiö ja kosteat tilat ovat kalliita ja niiden koko sekä käytettävät materiaalit vaikuttavat merkittävästi omakotitalon rakentamisen kustannuksiin. Kilpailuttamalla tuotteet saadaan selvää säästöä. Vaikka toki kaikessa ei kuitenkaan kannata säästää — esimerkiksi omakotitalon rakennustekninen suunnittelu sekä sisäilma ovat hyviä esimerkkejä siitä, joihin projektissa kannattaa erityisesti panostaa.

Kategoriat
Yleinen

Mittatilaus peili viimeistelee kodin sisustuksen

Kun kotia sisustaa, harvoin tulee ensimmäisenä mieleen millaisia uusia sisustusesineitä ja -kalusteita voisi hankkia mittatilaustyönä. Kuitenkin esimerkiksi näyttävän mittatilaus peilin hinta ei päätä huimaa, mutta samalla saat vaihdossa useimmiten useita sukupolvia kestävän kauniin peilituotteen, joka on toteutettu toiveidesi mukaisilla yksityiskohdilla. Ja mikä ennen kaikkea sopii täydellisesti kotisi sisustukseen.

Mittatilaustyöt tarjoavat useita etuja

Kun mittatilaus peili aiotaan tilata, hyvin usein syynä on tietyt mittasuhteet, joita vastaavaa peiliä ei perinteisistä sisustuskaupoista muuten löydä. Tähän tarkoitukseen mittatilaustyöt toki soveltuvatkin erittäin hyvin, mutta ne tarjoavat myös useita muita etuja, joista harvoin kuulee puhuttavan.

Peili omien toiveiden mukaan

Nimittäin mittatilaustyössä voidaan huomioida tuotteen koon lisäksi niin oma sisustustyylisi, kuin myös muut mahdolliset toiveidesi mukaiset yksityiskohdat, kuten itse peililasin väri. Vaihtamalla peililasin väriä kun voidaan luoda erittäin näyttäviä yksityiskohtia kodin sisustukseen.

Mittatilaus peili voi muutenkin mukailla sisustuksesi tyylisuuntaa. Miltä siis kuulostaisi esimerkiksi valmistajan kanssa suunnittelemasi rustiikkinen, antiikkinen tai maalaisromanttinen peili? Tai huippu moderni, linjakas ja ehkäpä jopa futuristinen peili? Nämä kaikki yksityiskohdat voidaan suunnitella kanssasi, kun tilaat peilisi mittatilaustyönä.

Hinta ei yleensä päätä huimaa

Moni epäilee mittatilaus peilin ostamista sen hintalapun vuoksi. Kuitenkin käsityöläisiä löytyy markkinoilta laidasta laitaan, eikä peilit ole kovin edullisia muutenkaan, jos ne hankkii sisustusliikkeistä. Etsi siis verkosta itsellesi mieluisa tekijä ja kysy rohkeasti häneltä peilin hintaa!

Esimerkiksi materiaalivalinnoilla ja peilin viimeistelyillä voidaan saada hintaa huomattavasti alemmas. Myös peilin koko vaikuttaa hintalappuun suuresti, joten jos et ole hankkimassa koko seinän peittävää peiliä, voit saada sen mittatilaustyönä tilattua yllättävänkin edullisesti. Kannattaa kuitenkin ottaa myös huomioon, että esimerkiksi massiivipuusta valmistettu mittatilaus peili on tosiaan erittäin kestävä ja siksi siitä kannattaa maksaa hieman ekstraa, verrattuna massatuotantona valmistettuihin sisustuspeileihin. Myös yksityiskohdat käsin tehdyssä, kotimaisesti valmistetussa tuotteessa, ovat todella hintansa arvoisia.

Tue kotimaista

Moni suosii mittatilaustöitä myös sen vuoksi, että kotimaisten tuotteiden ja niissä käytettyjen materiaalien alkuperä ovat helposti jäljitettävissä. Mittatilaustuotteita voi toki tilata myös ulkomailta, mutta usein tilaus tehdään tukien paikallista tai vähintäänkin kotimaista käsityön tekijää. Materiaalit ovat myös suomalaisilla valmistajilla useimmiten eettisistä hankittuja. Näin ollen esimerkiksi mittatilaus peilit valmistetaan usein kestävän kehityksen mukaisista massiivipuumateriaaleista, jotka ovat hankittu esimerkiksi suomalaisten toimijoiden puupajojen ylijäämästä.

Kategoriat
Yleinen

Kuntta tuo metsän rauhan pihaasi

Haaveiletko rauhaisasta metsän tunnelmasta omassa pihassasi? Tai haluatko nauttia mökillä luonnon rauhasta ilman jatkuvaa pihan hoitamista… Luonnonmukainen ja kaunis kuntta mahdollistaa haaveesi helppohoitoisesta pihasta niin kotona kuin mökilläkin. Kuntta eli siirtovarvikko on yleistynyt pihojen katteena ja noussut suosituksi vaihtoehdoksi piharakentamisessa. Kuntta on metsänpohjamattoa, joka koostuu useista eri varpulajeista.

Kuntta maisemointikeinona

Kuntan käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset. Se sopii yhtälailla luonnonmukaiseen ympäristöön kuin modernin arkkitehtuurin tueksi. Se menestyy myös haasteellisissa paikoissa joissa vaikkapa nurmikko ei viihdy. Jyrkät rinteetkin saavat hetkessä vihreän katteen kun ne verhotaan siirtovarvikolla. Kuntan kasvualusta on luontaisesti hapan ja vähäravinteinen, joten kasvuolosuhteet ovat suotuisat erilaisille havukasveille, alppiruusuille ja vaikkapa atsalealle. Metsäpihaan sopivaa kasvillisuutta löytyy helposti myös toistamalla ympäröivästä metsäluonnosta löytyvää kasvilajikkeistoa.

Erilaiset luonnonmateriaalit kuten puu ja kivet korostavat kuntan kauneutta ja sopivat sen lomaan mainiosti. Kahvihetki omalla puuterassilla luonnonkauniissa ja seesteisessä ympäristössä kutsuu rauhoittumaan ja nauttimaan raikkaan metsäpihan tunnelmasta.

Polkuja ja kulkuväyliä on helppo suunnitella käyttötarkoituksen mukaan vaikkapa askelkivistä tai puukatteesta. Jos pidät luonnonmukaisista metsäpoluista, sellainen muotoutuu kuntan sekaan itsestään käyttämällä samoja kulkureittejä, aivan kuten metsässäkin.

Olipa tonttisi pieni tai suuri, maalla tai kaupungissa, saat metsän tunnelman pihaasi kauniilla kunttapihalla.

Kuntta muuntuu moneksi

Alkutoimenpiteiden jälkeen kunttaa ei tarvitse hoitaa juuri lainkaan, kunhan ensimmäisen kasvukauden aikana huolehtii säännöllisestä ja runsaasta kastelusta. Juurruttuaan siirtovarvikko pärjää omillaan ja muuntuu kasvupaikkaansa.

Miltä tuntuisi kerätä metsämarjat suoraan omalta pihalta? Tämä on täysin mahdollista, sillä kuntta koostuu suurelta osin mustikan ja puolukan varvuista jotka helposti valtaavat kasvualaa suotuisilla paikoilla. Pidätkö kanervan hennon vaaleanpunaisista kukista ja lempeän vienosta tuoksusta? Kaunis kanerva on yleisimpiä kuntan seassa kasvavia lajeja ja säilyttää vihreytensä ympäri vuoden. Kuntta muuttaa muotoaan vuodenaikojen mukana puhjeten alkukesällä raikkaan vihreän sävyihin ja syksyllä taas hehkuviin ruskan väreihin verhoutuen.

Jos kuntta kuivahtaakin joistakin kohdista tai muusta syystä tuhoutuu, niin ei hätää! Se uusiutuu kyllä viimeistään seuraavan kesän aikana. Paitsi kauneutensa ja luonnonmukaisuutensa ansiosta myös helppohoitoisuutensa takia kuntta on pihaan loistava valinta.